sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Värien taikaa


Pitkästä aikaa linjoilla blogin suhteen. Aika kulunut Pariisissa, töitä tehden, kavereita tapaillessa ja tietenkin puuhastellessa. Pariisin matka oli mitä mainioin mutta paluu lennon aikana minä neitonen vahingossa deletoin kaikki kuvat kamerastani.... oi joi sitä surun määrää. Niin hauskoja ja ihania muistoja jäi sen siliän tien.
Kameraan minulla on sen jälkeen ollut viha-rakkaussuhde tai voi kyllä sanoa että enemmän viha-katkeruussuhde. En ole ollenkaan kyennyt kuvaamaan niin paljoa tuon tapahtuneen jälkeen mutta pieniä askleita muutokseen on havaittavissa :)

Puuhastelun saralla olen nyt helmihommia tehnyt enemmmän kuin jaksaisi. Tässä eräänä päivänä havahduin siihen, että olen leikkinyt väreillä jo pienestä tytöstä saakka. Mieli leikki muodostui pilttipurkeista, fairysta ja vesiväreistä. Tein purkkeihin eri väristä vaahtoa ja nostin ne hyllyn päälle jotta pystyin ihastella värien loistoa. Tätä leikkkiä jaksoin leikkiä loputtomiin.... pienestä pitäen ollut omalaatuinen. Niiiin totesin, että sama leikki jatkuu edelleen vain elementit ovat muuttuneet, nyt ovat vuorossa värikkäät helmet. Kuinkahan monta vuotta tätä leikkiä jatkuu, sitä en tiedä :)

lauantai 1. toukokuuta 2010

Viikon aikana...

liinoja on tullut uunista ulos mutta nyt saikkaan tuon fuksia värin kanssa että mitkä sävyt sopivat sen seuraksi?? Taas on koneessa yksi versio tulossa, katsotaan mitä siitä tulee.
Iloinen löytö viikon aikana oli tämä. Novitan poistettua sinistä sävyä löytyi eräästä tarjoustalosta yli kymmenen pakettia. Tunsin itseni todelliseksi maailman omistajaksi kun kävelin ne sylissäni kassalle ja voi sitä ilon määrää kasvoilla. Ilokseni ystävät auttoivat minua löytämään muualta suomesta vielä noin 20 pakettia, notta ei kun sinisiä unelmia tekemään... KIVAA!!!
Varastona minulla toimii banaaninlehdistä tehty pyykkikoppa ja langoille on vielä isompi samanlainen banaanihässäkkä. Pian saan tehdä täydennystä lankakoppaani, näyttää niin tyhjältä.

Vihreään liinaan olen kovin tyytyväinen ja tässä yhden illan tulos näin läheltä katsottuna.  Sininen on myös sellainen jota ei tarvitse kovin paljoa miettiä mutta kaikki muut värit ovatkin sitten etsimislinjalla.