torstai 22. heinäkuuta 2010

Joulua odotellessa

Lehdistä tulee aina napattua jos minkämoista ideaa ja tämä on yksi niistä joka on kulkenut matkassani kotvasen aikaa ja nyt toteutin ensimmäisen version.
Sydämiä eri kielellä.
Kuvan laatu on vaan aika heikko mutta ei se menoa haittaa.


Lankojen hurma...

alkaa aina pahenemaan kun pääsen kotikaupunkiini jossa sijaitsee ah`tuo niin ihana (ja isojen varastojen omaava) Kangas-Aitta!! '
Jo viikkoja ennen tuloa olin varannut matkaani kaikki sieltä löytyvät oranssit hahtuvaiset jotta saan tehdä liinoja valmiiksi. Matkaan taisi tarttua yli kahdeksan kerää lankoja mutta ovat jo tuon viikon aikana menneet loppuun :) Vielä aamulla ennen lopullista lähtöä kävin hakemassa pienen erän lisää :) Rakas äitini oli hauska kun antoi kutimet mukaani ja kysyi; Kudotko matkalla? En ihan ole vielä oppinut kutomista autolla ajaessa.

Mutta nämä ovat kameran linssiin tarttuneet niistä tekeleistä jotka muistin kuvata ennen kuin ne ovat päässeet ilahduttamaan uutta omistajaansa.

Sytykeruusut

Pitkällisen kananmunakennojen keräämisen jälkeen sain nyt aikaiseksi tehdä niitä niin kuuluisia sytykeruusuja. Suuri kiitos työpaikan kolleekoille jotka jaksoivat kennoja minulle säästellä, mitähän seuraavaksi sieltä kerään :D
Ensin alkoi repiminen ja sommittelu joka ei ollut niin helppoa alkuun ennen kuin opin mikä on sopivan näköinen. Sytykeruusut tulivat valmiiksi vanhempien asuntoautossa kuin olimme matkalla kalajoelle. Sisko innostui asiasta ja teki ruusuja kanssani hulpeissa tunnelmissa.





Seuraavana aamuna sulattelin kynttilöitä ja ajatuksena oli tehdä vaaleanpunaisia ruusuja mutta toisin kävi. Tämän kertaisesta erästä opin sen että massaan on laitettava väriainetta jotta saan sellaisia ruusuja joiden väriin olisin tyytyväinen. Muuten puuha oli kerrassaan hupaisaa.
Lopputulos tässä. Kennon harmaa väri on niin hallitseva että väriaineen lisäys on paikallaan. Muuten niistä tulee kerrassaan ihania ruusuja ja todellakin ovat toimivia. Lämmittelin vanhempien pihasaunaa näillä ja jo yksi tai kaksi ruusua riitti sytyttämään kaikki pesässä olleet puut.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Loma häämöttää ja uuvelo.

Täydellinen uuvelo tälle päivää, ei ihme kun on näin kuuma. Tuskaisia hetkiä olen kokenut myös ruskean hahtuvaliinan kanssa. En MILLÄÄN keksi minkälaisen keskiosan siihen laittaa tai siis mikä siihen sopisi??? Väriskaala on mielestäni kaventunut ja ne värit mitkä ovat tämän vuotisessa värikartassa ovat huonosti yhteensoveltuvia. Nooh ei muuta kuin kokeilemaan ja vekslaamaan.



Mutta jotain sentään kuitenkin tälle päivää. Ostin Sinellistä punaisen leimasimen ja viime viikolla kirpputorilta vanhoja kirjoja halavalla... vileeni :D Tässä loman aikana ajattelin tekaista tekeleitä niistä kirjoista ja leimasimesta. Katsotaan mitä seuraa. Sinellistä ostin intialaisia lasihelmiä kun olivat kilohintoja alentaneet sopivasti. Pitkän aikaa olen suunnitellut tekeväni mokkanauhasta ja kivistä pieniä kaulakoruja ja nyt oli sopiva hetki aineksien ostamiseen. Idean hokkasin ystävältäni. Samaan autolla kuravailuun liitin Tiimarissa käynnin. Sieltä mukaani lähti alennuspöydästä kynttilöitä (ja kaikkea muutakin) jotka aion käyttää sytykeruusujen lopulliseen `valamiseen`.
On muuten ollut hurjasti avuksi tuo City shoppari. Kaikenlaisia tarjouksia mutta ennen kaikkea Tiimarista ja Sinellistä joka kerta - 10% pois ja sehän laihialaisen kasvattamaa miellyttää.
Keittiön ikkunalle tekaisin eräänä yönä tälläisen kehitelmän johon laitan ideoita ja muita kauniita kuvia.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hahtuvan hurmaa ja ihanuutta

Yksi sininen liina on ollut kotvasen aikaa työn alla koska fuksian värinen hahtuvainen on kokonaan lopetettu ja liinasta on tekemättä 1,5 kukkaa. Harmittanut vietävästi mutta ajattelin että pakko jostain on löytyä pieni pätkä sitä hahtuvaista. Nooh... lopulta, hölösuu kun olen, saan fuksiaa hahtuvaista huomenna sen verran käsiini että saan liinan tehtyä loppuun.




Helteinen päivä kului yövuoroista toipuessa ja liinoja laukkuja tehdessä. Päivän tuloksena löysin lopulta oranssille hahtuvaiselle käyttöä ja mielestäni liinasta tulee todella kaunis, syksyn väreihin juuri sopiva. Katselin samalla sen huovuttuessa tampereen käsityömessujen ilmoittautumista mutta vielä en sitä uskaltanut tehdä.


Iltapäivästä suuntasin ystäväni kanssa Seurasaaren kalliolle ilmasta nauttimaan ja mitäpä muuta kuin puikoilla ilmaa huitomaan :D

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Miten nopeasti aikaa kuluukaan ja miten vähän sitä on aikaa tehdä kaikkea sitä mistä unelmoi. Edellisen kuukauden aikana sain ilokseni lopulta kauan, kauan odottamani kahvat. Tilasin Balilta kahvoja sokkona ja jälki on mitä upeinta!! Kahvat saatuani menin jonkinlaiseen draiviin kun pystyin nyt tekemään loppuun aihioita jotka ovat odottaneet tätä hetkeä hyllyssä monen monta kuukautta. Mutta kärsivällisyys ja odotus palkitaan AINA.










Laukku touhujen lisäksi olen innostunut puuhaamaan näitä sytykeruussuja joihin törmäsin jossain vaiheessa kevättä. Väsäessä mennyt aikaa, sillä niiden saaminen nätiksi kananmunankennoista vaatii kärsivällisyyttää, tai sitten taidan olla taasen aika esteetikko. :)
Nyt vain steariinit kehiin ja niitä toteuttamaan .... 


PLÄTTYJÄ JA SYDÄMIÄ...

Löysin alennuksesta valurautaisen sydänpannun ja matkaani se lähti samantien. Laitoin sen roikkumaan aitio paikalle keittiössä olevaan hattuhyllyyn. Hattuhyllyn aikoja sitten porasi ystäväni seinään kiinni, kaappitilaa keittiössä kun on liian vähän. Siksi päädyin laittamaan sienään tämän hattuhyllyn, siten saan kattilat sun muut pois kaapista.
Näin muuten olen tehnyt kaikenlaisia Vileenejä pitkin viikkoja. Parhain taisi olla kuitenkin noin viikko sitten kun löysin Novitan tehtaanmyymlästä hahtuvaisia hintaa 1,50 pkt. Ostin yli 50 pakettia ja tänään kävin hamstraamassa vielä lisää. Syksyä ja talvea ajatellen tein ostokset. Vain työtilat voisivat olla paremmat kun asustan näiden kaikkien käsitöiden seassa kuin silli purkissa mutta hyvä täällä on olla ja asua, luovuuden keskellä.